Ruotsin merkittävimpiä nähtävyyksiä: Vasa-laiva/Vaasa-laivaTukholma

Tukholman Vasa-museosta löytyy ainutlaatuinen nähtävyys koko maailmankin mittapuulla mitattuna. Siellä voi nimittäin ihmetellä ja ihailla Vasa-laivaa, joka on maailman ainoa, vielä olemassaoleva 1600-luvulla rakennettu alus. Vasan ainutlaatuisen  säilymisen taustalla on se, että puisia hylkyjä suolaisissa vesissä syövä laivamato ei viihdy lainkaan Itämeren vähäsuolaisessa murtovedessä.  Ei siis mikään ihme, että alus on saanut aivan oman museonsa.

Vasa-laivan historiaan liittyy suurta dramatiikkaa, sillä se upposi neitsytmatkallaan elokuun 10. päivänä vuonna 1628 Beckholmenin edustalla melkein heti Tukholman satamasta lähdettyään. Laiva oli juuri ampunut kunnialaukauksia, kun kovat tuulenpuuskat kallistivat sen kyljelleen. Vasa upposi, kun vesi pääsi laivaan avoinna olleiden tykkiluukkujen kautta, ja unohdettiin.

Unohduksiin jääneen laivan löysi vuonna 1956 Anders Franzén, mutta vasta huhtikuun 24. päivänä vuonna 1961 se nostettiin pinnalle eli laiva ehti olla meren pohjassa peräti 333 vuotta.
Jälkikäteen ajatellen laivan uppoaminen ja merenpohjassa säilyminen oli jälkipolvien ja varsinkin tutkijoiden  kannalta suoranainen onnenpotku, sillä sen alkuperäisosista säilyi yli 95%, irrallisia puuesineitä löytyi 14.000, joista puisia veistoksi on 700.

Alla laivan pienoismalli.

.

Jaa

Leave a comment

Add your comment below, or trackback from your own site. You can also subscribe to these comments via RSS.

Your email is never shared. Required fields are marked *