Mount Rushmoren nimi ei varmasti ole monellekaan tuttu, mutta tilanne muuttuu, kun selviää, että sieltä löytyvät neljän yhdysvaltalaisen presidentin valtaisat muotokuvat tai tarkemmin sanottuna heidän rintakuvansa. Moni voi muistaa paikan myös Alfred Hitchcockin elokuvasta “Vaarallinen romanssi”, jossa osa elokuvan jännittävimmistä kohtauksista tapahtuu korkeuksissa patsaalla.
Tämän valtaisan monumentin teki amerikkalainen vuonna 1867 syntynyt kuvanveistäjä John Gutzon Borglum. Hän aloitti vuoren rinteen työstämisen, johon käytettiin hakun ohella dynamiittiä, vuonna 1927 ja jatkoi työtään aina vuonna 1941 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Teos oli tuolloin muutaman kuukauden työtä vaille valmis. Patsaan viimeistelyn suoritti veistäjän poika Lincoln, joka oli työskennellyt yhdessä isänsä kanssa.
Valmiista patsaasta löytyvät presidentit George Washington, Thomas Jefferson, Theodore Roosevelt ja Abraham Lincoln. Patsas on kuusikerroksisen rakennuksen korkuinen ja se on kiistämättä maailman suurin tai ainakin yksi suurimmista patsaista. Patsaan näkeekin paljain silmin sään salliessa aina 60 mailin päästä. Mount Rushmore sijaitsee Etelä-Dakotassa ja lähin suurempi kaupunki on 60.000 asukkaan Rapid City, jonne patsaalta on matkaa 23 mailia.
Jaa

