Ehkäpä helpoin tapa tutustua Los Angelesin keskeisiin nähtävyyksiin on lähteä asiantuntijan eli Gray Linen kokopäivän kestävällä Los Angelesin kaupunkikierroksella. Hollywood Bowl Matka suuntautui aivan aluksi Hollywood Bowliin, amfiteatteriin, jossa on tilat 20 000 kuuntelijalle. Kesäisin se on mm. maailmankuulun Los Angelesin filharmoniaorkesterin esiintymispaikkana puhumattakaan muista kuuluisista esiintyjistä. Muistutettakoon tässä samalla, että suomalainen Esa-Pekka Salonenhan toimi Los Angelesin filharmonikkojen ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana vuosina 1992–2008. Chinese Theatre Hollywoodin kuuluisimpia nähtävyyksiä on epäilemättä Hollywood Buolevardin varrella sijaitseva [...]
Yhdysvallat
Los Angeles on valtava kaupunki Tämä asukkaidensa itse usein L.A.:ksi kutsuma kaupunki on pinta-alaltaan USAn laajin. Sen 1200 neliökilometrin laajuinen alue muodostaa kuitenkin vain pienen osan siitä suurkaupunkialueesta, jota tavallisesti kutsutaan Los Angelesiksi. Varsinaisen suur-Los Angelesin pinta-ala on yli 10 000 neliökilometriä. Neliökilometrimäärät eivät kerro monellekaan vielä paljon mitään, mutta kun kerrotaan, että se on suunnilleen Belgian valtion laajuinen, tulee sen valtavuus paremmin esiin. Kaupungin asukasluku on 11-13 miljoonaa arviointitavasta riippuen. Suur-Los Angeles, jota kutsutaan [...]
Kokopäiväretki Oahun saaren ympäri Honolulun nähtävyyksien ohella kannattaa tutustua Oahun saareen tarkemmin. Tämän voi tehdä käyttämällä paikallisbusseja, vuokraamalla auton tai kuten me lähtemällä mukaan esim. ohjatulle Enoa Tours´in “Royal Circle Island Tour” kokopäiväretkelle. (Jos olet kiinnostunut myös maailmankuulusta Pearl Harbourista klikkaa). Jos lauluistakin tuttu Honolulu kiinnostaa, klikkaa.) Ilmastoinnilla ja erikoissuurilla näköalaikkunoilla varustettu 16 hengen erikoisbussi haki meidät seuraavana aamuna hotellimme edestä. Bussin kuski, joka samalla toimi retken oppaana, pyysi aivan aluksi meitä kaikkia esittäytymään. Seurue [...]
Washington DC (lyhenne sanoista District of Columbia) Yhdysvaltojen pääkaupunki, on varmasti niin television, elokuvien kuin lehtienkin palstoilta tuttu liki jokaiselle maapallon asukkaalle. Tämä ei sinällään ihme, sillä Yhdysvallathan on aina Neuvostoliiton luhistumisesta saakka ollut kiistatta maailman johtava maa niin sotilaallisesti, poliittisesti kuin taloudellisestikin. Washington DC:n pinta-ala on 176 km2, ja tällä alueella asuu liki 600.000 ihmistä. Todellisuudessa kaupunki on levinnyt selvästi rajojensa ulkopuolelle. Onkin merkille pantavaa, että kaupunki on osa Baltimore–Washington Metropolitan Area:a, jolla asuu [...]
New York New York-hotelli Las Vegasissa on maailman “nopein” Hotellien maailmanennätyslistalle on Las Vegasin hotelleista päässyt myös New York New York. Se mainitaan maailmanennätyslistalla maailman nopeimpana hotellina. Tämän arvonimen se on saanut sillä perusteella, että sen edustalla on pieni huvipuisto, jonka vuoristorata “Manhattan Express” kulkee lähes 110 kilometrin tuntivauhtia hotellin ympäri. Stratosphere Tower ja maailman korkeimmalla toimivat huvipuistolaitteet Stratosphere hotellin tunnus on 350-metrinen Stratosphere Tower, joka on Yhdysvaltain korkein vapaasti seisova näkötorniksi tarkoitettu rakennus Mississippijoen [...]
Las Vegas maailman kuuluisin uhkapelikeskus Nevadan osavaltion eteläosassa sijaitseva Las Vegas on kiistatta yksi maailman kuuluisimmista uhkapelikeskuksista, jollei kuuluisin. Tästä saadaan kiittää ennenkaikkea yhdysvaltalaista elokuvateollisuutta ja tv-sarjoja, joista osassa Las Vegas on pysyvästi tai satunnaisesti tapahtumapaikkana. Las Vegas on sinun kaupunkisi, jos uhkapeli kiinnostaa, pidät mahtavista maailmanluokan tähtien erilaisista show-esityksistä, suunnattomista ruokapyödistä, olet menossa pikaisesti naimisiin tai vaihtoehtoisesti haluat pikaeroa. Jo yksikin syy on riittävä, joskaan ei välttämätön sinne matkustamiseen. Las Vegasin kehitys Yhdysvaltojen hotelli- [...]
